Refleksikartoitus ja -valmennus

Sensomotoriset refleksit ovat aivorungosta ohjautuvia tahdosta riippumattomia liikkeitä. Ne ohjaavat kehitystämme sikiö- ja ensimmäisten elinvuosiemme aikana. Sensomotorisia refleksejä on primitiivi- ja spastiset refleksit. Ne ovat apuna kaikessa, mitä vauva tekee syntymän hetkestä kävelemään oppimiseen asti.
Hermojärjestelmän kehittyessä primitiivirefleksit vaimenevat riittävän käytön seurauksena ennen lapsen seuraavaa kehitysvaihetta ja seuraavia refleksejä. Usein seuraava kehitysvaihe ja refleksi aktivoituu vaikka edellinen on vielä sammumatta. Tästä syystä refleksejä voi jäädä aktiivisiksi.
Vaikka primitiivirefleksit olisivatkin sammuneet ensimmäisinä elinvuosina, ne voivat aktivoitua myöhemmin uudelleen liian ison henkisen tai fyysisen kuorman seurauksena, kuten ison leikkauksen, sektion tai traumaattisen tapahtuman myötä.
Primitiiviset refleksit ovat kävelemään oppimisen jälkeen keholle turhia liikemalleja, jotka aktiivisina kuormittavat meidän kehoa ja mieltä sekä vievät meiltä turhaan energiaa.
Voivat oireilla esimerkiksi:
- keskittymishaasteina, levottomuutena
- aistien yli- tai alivirittyneisyytenä
- lukemis- ja oppimishaasteina
- motorisina toimintahäiriöinä
- univaikeuksina tai väsymyksenä
- masennuksena tai ahdistuksena
- näköhaasteina
- heikkona stressinsietokykynä
- pelkoina
- epämääräisinä kipuina
- jatkuvana valppaanaolona
- yökasteluna
- uupumuksena
- hyökkäävyytenä tai impulsiivisuutena
Näihin haasteisiin saat helpotusta refleksikartoituksella, vastaanotolla tehtävillä hoitoliikkeillä ja kotiin saatavilla harjoitteilla. Kun refleksit saadaan sammutettua, viestikulku aivojen ja hermoston välillä normalisoituu. Tällöin oireet helpottuvat ja poistuvat jopa kokonaan. Saat lisää tasapainoa, energiaa ja keveyttä elämääsi.
Haluatko vapaan hermoston ilman kehon turhia liikemalleja? Lämpimästi tervetuloa refleksikartoitukseen ♥